Aloite suomenkielisen yläkoulun väistötilojen hankkimista varten

Valtuustoaloite Suomenkielisen yläkoulun väistötilojen hankkimista varten

Viitaten 13.11. tekemääni valtuustoaloitteeseen (
http://www.parainen.fi/html/dynasty/fi_FI/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=201
84605-25 ) Paraisten seudun yläkoulussa työskentelee 28 opettajaa, joista 20 on saanut
sisäilmaoireita. Koulussa on 225 oppilasta, joiden terveys on välittömässä vaarassa.
Kirje lapsen vanhemmalta (nimi ei julkisuuteen, mutta yhteystiedot saatavissa aloitteen
käsittelyä varten)
Lapseni oireilu koulun sisäilmalle on alkanut hänen aloitettuaan Paraistenseudun
yläkoulussa syksyllä 2017  ja se muuttuu pahemmaksi koko ajan. Aluksi oireilua on
lähinnä lukion tiloissa pidettävissä luokissa, nyt koko yläkoulun tiloissa.
Aluksi oireilu oli lievää tukkoisuutta ja satunnaista päänsärkyä – tällä hetkellä päänsärky on
niin voimakasta että aiheuttaa pahoinvointia ja lapsi joutuu useasti viikossa käymään
terveydenhoitajalla.
Lapseni koulunkäynti kärsii koska ei pysty päänsäryltään keskittymään opetukseen ja
vointi on muutenkin koulupäivinä voimaton ja huono
Lapseni voi selkeästi paremmin viikonloppuisin ja loma-aikoina, on taas oma iloinen ja
energinen itsensä
Lapseni motivaatio koulunkäyntiin on erittäin hyvä ja hän viihtyy siellä muuten –
perheemme molemmat lapset ovat omasta aloitteestaan vaihtamassa Paraisilta muualle
jatko-opiskelemaan koulujen huonon kunnon takia, kuten monet heidän ystävänsäkin.
Oireilua on monilla lasten ystäväpiirissä – oireet vaihtelevat jatkuvasta sairastelusta
päänsärkyyn, hengitystieoireisiin sekä nivelkipuihin.
Koulujen huono kunto on yksi suuri syy lapsiperheiden muuttoon Paraisilta ja siihen, ettei
uusia lapsiperheitä tule Paraisille. Meidän täytyy reagoida tilanteeseen välittömästi.
Tilanne on nostettu esiin. Korvausvastuu vahingoista, sekä vastuu lastemme terveydestä
on nyt kaupungilla.
Esitys:
Koulussa 20.12. tehdyn kyselyn tulokset tulee julkistaa. Lastemme terveyteen liittyvien
asioiden tulee olla julkisia.
Puntin soveltuvuus liikuntatilaksi tulee selvittää, sillä useat lapset ovat oireilleet myös
Puntissa
Työskentely tiloissa, joissa lapset saavat oireita on lopetettava.
Tarvittavat väistötilat on järjestettävä
Aloite tulee käsitellä kiireellisenä, sillä koulussa on oppilaita, joilla on jatkuvia
terveysongelmia tilanteen vuoksi.

Vasemmiston valtuustoryhmä

Lotta Laaksonen Nina Söderlund

Vastaa