Aloite julkisten tilojen sisäilmaongelmat on otettava vakavasti ja toimiin on ryhdyttävä välittömästi

Valtuustoaloite 13.11.

Julkisten tilojen sisäilmaongelmat on otettava vakavasti ja toimiin on ryhdyttävä välittömästi

Paraisilla on merkittäviä julkisten tilojen sisäilmaongelmia, joihin puuttuminen on ollut puutteellista ongelman tunnistamisen, hoitamisen ja siitä tiedottamisen suhteen.  OAJ:n paikallisjärjestön järjestämässä tapahtumassa tuli tietooni, että Paraistenseudun koulu ja Sarlinska skola kärsivät sisäilmaongelmista.  Henkilökunta on tehnyt aiheesta ilmoituksia jo yli viiden vuoden ajan.  Ainakin Paraisten kahdessa suurimmassa koulussa ja terveyskeskuksessa työntekijät ovat saaneet oireita ja tämä tulisi tutkia mahdollisimman pian ja riitävän hyvin.  Paraisten suomenkielinen lukio on tutkittu laajalla kuntokartoituksella alku vuodesta ja menossa remonttiin.

Pahimmillaan sisäilmaongelmat voivat aiheuttaa elinikäisiä ongelmia asumisen ja työpaikan suhteen ja aiheuttaa vakavia oireita.  Ongelma on tunnustettu, mutta vieläkin asiaa hyssytellään, niin kuin oireet olisivat keksittyjä tai satunnaisia.  Työterveydenhuollon esimiehet, työsuojelupäällikkö, henkilöstöpäällikkö ja teknisen osaston päällikkö eivät tunnu suhtautuvan asiaan tarpeellisella vakavuudella ja informaatio pohjalta ei ole toteutettu riittäviä tutkimuksiin.  Valitusprosessissa on parannettavaa, sillä useista valituksista huolimatta tilanteeseen ei ole puututtu riittävästi.

Paraistenseudun koulun 28 opettajasta 20 on kertonut saaneensa oireita, kuten nenäverenvuotoa, ihottumaa, äänen käheyttä, erilaisia tulehduksia, nivelvaivoja ja väsymystä.  Työssä viihtyvyys kärsii sekä sairastelun, vuodesta toiseen jatkaneen altistuksen vuoksi, että myös sen voimattomuuden tunteen vuoksi, joka aiheutuu siitä, että tuntuu siltä, että kaupungissa ei oteta tilannetta vakavissaan.  Tänä syksynä oireita on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin

  • Paraistenseudun koulussa on oppilaita noin 225 ja työntekijöitä 30
  • Sarlinska Skolanissa on oppilaita noin 310 ja työntekijöitä 40
  • Lisäksi terveyskeskuksen vuodeosastolla on 40 työntekijää ja 50 potilaspaikkaa, myös muilla osastoilla on oireilevia työntekijöitä.
  • Paraisten suomenkielisessä lukiossa on noin 90 opiskelijaa ja 15 työntekijää

Terveyskeskuksen sisäilmaongelmien johdosta teimme valtuustoaloitteen 2.10.2018 §101 tällöin aloite koski vuodeosastoa, mutta koko talon tilanne tulisi tutkia, mm. hammashoitolan tilat.

Tämä tarkoittaa 800 henkilöä eli yli 5% Paraisten väestöstä altistuu tällä hetkellä sisäilmaongelmille tiloissa, jotka ovat kaupungin vastuulla hoitaa.  

14.5.18 on Paraistenseudun koulusta laadittu kuntotutkimusraportti – suppea sisäilma- ja kosteustekninen kuntotutkimus.  Tässä raportissa on mainittu useita korjausehdotuksia ja jotain korjauksia on myös suoritettu, mutta tietoa korjauksista ei olla saatu tekniseltä osastolta useista pyynnöistä huolimatta.

  • Kuntotutkimusraporttia ei ole tuotu suomenkielisen sivistyslautakunnan, eikä sivistyslautakunnan tietoon
  • Suppea kartoitus ei ole riittävä tilanteen vakavuus huomioiden – useat työntekijät ovat saaneet oireita, asiasta on valitettu useiden vuosien ajan.  Kartoituksessa on jäänyt huomioimatta mm vanhat rakenteisiin jääneet valumuottilaudat, jotka ovat todennäköinen kasvualusta homeille ja sädesienille
  • Tiloissa on suoritettu korjaustoimenpiteitä.  Kuitenkaan tiloissa työskenteleviä henkilöitä ei ole informoitu tehtävistä toimenpiteistä ja tehdyistä korjauksista, vaikka kyse on heidän terveydestään
  • Osa korjaustoimenpiteista on ollut selvästi kosmeettisia, kuten kattovuotokohtien ylimaalaus
  • Tietoja on pyydetty useaan otteeseen, mutta pyyntöihin ei ole vastattu.
  • Opettajien vaihtuvuus on kasvanut ja työpaikan vaihtaminen mietityttää useita.

Emme voi sallia tällaista riskinottoa kuntalaistemme terveyden kanssa.

THL:n julkaiseman ohjeistuksen 11/2017 mukaan:

Nopea reagointi ja prosessin käynnistyminen, sekä systemaattinen ja hyvin jäsennelty tapa käsitellä asioita alkuvaiheesta asti tuovat toimintaan tehokkuutta. Ilmoituksiin tulisikin reagoida nopeasti ja luoda toimintarutiini siihen, että tapaukset saadaan hoidettua nopeasti. Hyvä yhteistyö ja moniammatillinen asiantuntijoiden yhteinen näkemys tukee päätöksentekoa, jakaa vastuuta päätöksistä ja luo luottamusta myös viestinnällisesti. Erityisesti rehtorin rooli on koulujen sisäilmaongelmien ratkaisuprosessissa keskeinen. Ulkopuolisia konsultteja käytetään etenkin lisätutkimuksissa paljon, joten myös asiantuntevien ja luotettavien yhteistyötahojen löytäminen on tärkeää.

Oikea-aikainen ja avoin viestintä tulisi rakentaa ja toteuttaa osana prosessia (infotilaisuudet, vanhempainillat, tiedotus tehtävistä/tehdyistä tutkimuksista, tuloksista, toimenpiteistä jne.).

Ongelmien ratkaisemiseen tulisi luoda selkeä prosessi, jonka kaikki vaiheet/sisällöt on eritelty ja kaikissa vaiheissa vastuut, työnjako ja roolit on määritelty selkeästi, myös tiedotusvastuut. 

Paraisten huolestuttavaksi kehittyneen sisäilmaongelmatilanteen pääongelmakohtia ovat:

Prosessin kulku, ongelman vakavuuden toteaminen, tiedottamisen prosessikaavio sekä ongelman esille tullessa, että ongelmaa hoidettaessa.   

Valitusprosessi tulee tutkia ja korjata, sillä useista valituksista huolimatta tilanteeseen ei ole puututtu.  Valitusten eteenpäin viemisestä tulee muistuttaa työterveydenhuollon ja koululaitoksen koko ketjua aina lautakuntaan saakka, jonne tietoa näistä tutkimuksista ei ole tullut.

Esitys:

Paraistenseudun koulun ja Sarlinska skolanin sisäilmaongelmat tulee tutkia ja hoitaa välittömästi.  Teetetään kokonaisvaltainen kuntokartoitus ulkopuolisen konsulttiyrityksellä.  Myös terveyskeskukseen tulee teettää kokonaisvaltainen tutkimus.  Mikäli tulokset ovat hälyttävät, mihin työntekijöiden oireet viittaavat, tulee hoitaa nopeassa aikataulussa väistötilat ja pohtia, kannattaako Paraistenseudun koulua enää korjata, vai olisiko tarpeen rakentaa uusi koulurakennus.  Tarvittavat rahat tulee asettaa etusijalle kaupungin budjetissa ja kiireellisyydessä muiden rakennushankkeiden edelle.  Valitusprosessi tulee tutkia ja korjata, sillä useista valituksista huolimatta tilanteeseen ei ole puututtu.  Valitusten eteenpäin viemisestä tulee muistuttaa työterveydenhuollon ja koululaitoksen koko ketjua aina lautakuntaan saakka, jonne tietoa näistä tutkimuksista ei ole tullut.  Kyseisissä tiloissa työskenteleviä työntekijöitä pitää informoida prosessin kulusta riittävän usein, tiedotus vähintään kerran kuussa.

Vasemmiston valtuustoryhmä

Lotta Laaksonen Nina Söderlund

Vastaa