Aloite kotisairaalan olojen parantamiseksi

2014 perustettiin kotisairaala purkamaan siirtoviivejonoja tilanteessa, jossa potilas ei enää tarvitse erikoissairaanhoitoa, vaan siirretään oman terveyskeskuksen vuodeosastolle jatkohoitoon. Koska osastolla ei tuolloin useinkaan ollut tilaa, potilaat jäivät Tyksiin hoitoon, mistä aiheutui siirtoviivesakkomaksuja. 2014 kesällä lopetettiin ilta- ja viikonloppupäivystykset ja myös tätä kautta siirtyi poliklinikkapotilaita kotisairaalaan viikonloppuisin. Kotisairaalan sairaanhoitajat toimivat potilaiden kodeissa tarjoten akuuttia lyhytaikaista sairaanhoitoa kotona. Kotisairaalaan asiakkaaksi tullaan lääkärin lähetteellä.

Paraisten kotisairaalassa on erittäin ammattitaitoiset sairaanhoitajat töissä. Heillä on kokemusta vaativista sairaanhoidon tehtävistä aiemmalla työurallaan. Olemme kaupunkina menettäneet rahaa siinä, että emme ole ottaneet resurssejamme kunnolla käyttöön, vaan sen sijaan, että olisimme tarvittaessa käyttäneet heidän ammattitaitoaan paikkaamaan poliklinikan akuutteja kiiretilanteita, kuten kausi- ja punkkirokotusten antamiset, saneluiden puhtaaksi kirjoittamiset, sairastodistusten kirjoittaminen flunssakausina ja hoidontarpeen arvioinnit. Olemme palkanneet ulkopuolisia sijaisia ja kärsineet työvoimapulasta, kun olisimme voineet säästää käyttämällä olemassa olevia resursseja. Kotisairaala on ajettu ahdinkoon aiemman huonon johtamisen, sisäilmaongelmien, työtilojen puutteen takia.

Kotisairaalan olojen parantamiseksi tulisi:

  • Yhtenäistää maksukäytäntöjä kotisairaanhoidon kanssa – tällä hetkellä esimerkiksi kotisairaanhoidon potilas maksaa itse hoitovälineet, kuten haavasidokset, mutta kotisairaalassa ja vuodeosastolla ei.
  • Parempi työtila – kotisairaalalla ei ole omaa toimitilaa, vaan he toimivat ahtaissa väistötiloissa.
  • Yhteistyö poliklinikan kanssa, voivat olla poliklinikan apuna, kun on aikaa, ja kirjoittaa puhtaaksi lääkäreiden saneluja.
  • Lisäresurssi poliklinikalle – kotisairaalan sairaanhoitajat voisivat tehdä palvelutarpeen arviointeja, tarpeelliset verikokeet, jolloin potilaiden ei tarvitse aina lähteä terveyskeskukseen, mikä ruuhkauttaa turhaan myös terveyskeskusta.
  • Potilaiden olojen parantaminen – Folkhälsan, Björkebo, Lilla Ro-hemmet -hoidon tarpeen arviointi viikonloppuisin, kun lääkäri ei ole paikalla ja terveyskeskus on kiinni, verinäytteiden ja tulehdusarvojen ottamiset jne., osa yksityisiä palveluita, joista kaupunki voisi tehdä palvelusopimuksen.
  • Inr-näytteiden ottaminen ja marevan-lääkkeen määräämisoikeus kotisairaalan sairaanhoitajille takaisin.

Esitys kotisairaalan olojen parantamiseksi:

  • Järjestetään kotisairaalalle uusi toimitila, terve sisäilma.
  • Järkevöittää kotisairaalan sisäiset maksukäytännöt, kuten kontrolliverinäytemaksu, potilaan ei pitäisi maksaa esimerkiksi kontrolliverinäytteen otosta yhtä paljon kuin koko hoitopäivästä.
  • Työntekijäresurssien hyödyntäminen tarpeen mukaan ja ruuhka-aikoina.
  • Palvelutarpeen arvioiminen ja verikokeiden ottaminen kotisairaalakäyntien yhteydessä.
  • Luvatun työnvaativuuden arvioiminen ja palkankorotuksen toteuttaminen.
  • lnr-näytteiden ottaminen ja marevan-lääkkeen määräämisoikeus kotisairaalan sairaanhoitajille takaisin viikonloppuisin, jotta potilaiden ei tarvitse mennä Tyksiin sen vuoksi.

Parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi ongelmakohtien korjaamisessa tulee konsultoida työntekijöitä.”

Aloite Paraisten kaupunginvaltuuston tietopalvelussa >